Laadukasta ratsastajille räätälöityä fysioterapiaa


Ryhmille

Ratsastusta tukevaa liikuntaa on mukava harrastaa myös ryhmässä! Tampereen ja lähikuntien alueella Saara pitää tilauksesta ryhmäliikuntatunteja, joissa pääpainona on ratsastusta tukeva harjoittelu. Tarkempina aihealueina voi olla esimerkiksi keskivartalon vahvistaminen, liikkuvuus ja venyttely, kehontuntemuksen parantamiseen tähtäävät harjoitteet tai aerobisen kunnon nostaminen. Räätälöidään Teidän seurallenne tai ryhmällenne sopiva kokonaisuus!

Tilaksi sopii sisäliikuntatila, esimerkiksi koulun liikuntasali, jonka varauksesta ja vuokrauksesta ryhmä vastaa itse. Saaran kautta käytössä on Lymfaklinikka Pikonlinnan ryhmäliikuntatila, joka soveltuu alle 10 hengen ryhmille. Ryhmäliikunta järjestetään vähintään viiden (5) kerran jaksoissa, myös pidemmät vakivuorot ovat mahdollisia.

Esimerkiksi seuroille tai talliporukalle soveltuvia kurssi –ja koulutuspäiviä toteutetaan tilauksesta. Päivän aiheeksi suunnitellaan Teille sopiva teema, esimerkiksi Tunne Kehosi tai Ratsastajan liikkuvuus ja venyttely. Tilaisuus sisältää vaikkapa teoriaa ja käytännön harjoittelua sekä halutessanne myös ratsain ohjausta päivän teeman mukaisesti.

Kysy lisää Saaralta!
saara@ridingfysio.fi